Rap-työpaja

Roni Lempiäinen kävi innostamassa maanantain taitotyöpajoissa oppilaita pukemaan omia hankaliakin kokemuksia rap-biisin muotoon. Syksyllä 2018 tavoitteena studioon meno! RoniKiitos Roni innostavasta esimerkistäsi! Vaikeuksista voi selvitä!

Mainokset

Aseman lapset

Joka toinen viikko Aseman lapset tulevat Naulakallion kouluun. Olemme kokoontuneet koulun aulaan. Olemme leikkineet pallo pelejä, tehneet yhmäharjoituksia, mielipidejuttuja ja tehneet myös patsaita ja yleensä leikkijen jälkeen me saadaan mehua, karkkeja.

Maker-hanke

Meidän luokka oli tiistaina 22.5. Värkkäämällä maailma haltuun-hankkeen työpajassa  Töysänkadulla Kaskon tiloissa.

 Työpajassa tutustuttiin maker-kulttuuriin yhteisellä rakenteluprojektilla sekä ideoitiinn millaista voisi olla peruskoulun avoimessa työtilassa eli makerspacessa. Työpajan nimi oli: Liikkuva ajatuskartta – Makerspace-tilan yhteissuunnittelua. Työpajan piti Käsityökoulu Robotti.

 Mukana oli opettajia ja oppilaita Sakarinmäen peruskoulusta, Naulakallion koulusta ja Puistopolun peruskoulusta.

Tapasimme aamulla Herttoniemen metroasemalla ja lähdettiin kävelemään siitä bussipysäkille. Odotimme bussia noin 5 min. sitten menimme bussilla Töysänkadulle. Bussin numero oli 58. Saimme aamupalaksi mehua ja croissantteja. Rakensimme aamupalan jälkeen nazi muffinsseja ja Suomenlippu robotin. Rakentelun jälkeen menimme syömään lounasta Maker-Spacen ravintolaan. Sitten menimme kirjoittamaan Maker-Spacen hankintoja. Lähdimme Töysänkadulta noin kello 13:30.